On vaikea myöntää Itsellensä sairastavansa tautia. Se ottaa joskus niinkin koville, että itkee silkasta surusta. Tiedän, että itsesääli ei motivoi,eikä kannata sillä on käänteinen vaikutus elämisen laatuun. Joskus hyvinkin pienet negatiiviset asiat ovat hirveän raskaita. Ei tarvitse kuulla mainitsettavan kuin oman Taudin nimen ja päivä on pilalla. Ajatusmaailmakin on kovin merkitsevä tekijä sairaudessani. Osaan käsitellä LIIAN paljon itseeni kohdistuvia tekijöitä,jotka itse huomaan ja niistä "kärjistyn" kramppeihin,eli myokloneihin. On toki hetkiä, jolloin"ajatusmaailma" keskittyy kokonaan muualle,jolloin kramppaa vähemmän tai ei ollenkaan.  Esim. koettu päivä takana, on yhtä juhlaa. Olenkin ilta rakas Ihminen.