tiistai, 23. helmikuu 2016

Tjaa

Jotain on aina tekeillä. Ei negatiivistä tällä kertaa, vaan ihan muuten mukava mielen ala. Jostakin on päässyt livahtamaan minuun nostetta. Enkö muka tietäisi miten. Dual Survival on noussut kärkeen aamun vietossa. Illan päättää useimmiten Simpsonit. Päivällä ei kerkeä paljoakaan pällistellä, silloin tehdään mitä milloinkin. Nyt odottelen herkeämättä, että tori.fi tekee tehtävänsä ja tavara käy kaupan.

perjantai, 22. tammikuu 2016

Onnea matkassa.

Tavallisesti minulla on ollut taipumus olla mulkku, ainakin kahden viime kuukauden aikana. Olen tietoinen kyllä piilevästä tavastani. On ehkäkin syytä tehdä se uudenvuoden lupaus, mikä jäi tekemättä. En ole enää kohtuuton muita kanssa eläjiäni kohtaan. Muuta. Subbox mini,Akku ja nesteet on tilattu.

keskiviikko, 5. elokuu 2015

alla päin

​joskus paskaa pakkaa niskaan niin urakalla ettei kehtaa edes asioista nimetä lähimmilleen eikä edes välitä kertoa. Sitä vaan vaipuu niin itselleen vaikuttavaan tekoon että loppu on lähes kosketeltavissa.

torstai, 16. heinäkuu 2015

voihan

​Tuossahan hieman jännittää lähteä matkalle,kun olisi pitänyt hakea paketti 📦 ennen 22. Paketti automaattisesti

sunnuntai, 19. huhtikuu 2015

Viimeaikaista

Ei oikeastaan mitään. Fyysinen kunto nousussa,Mieli ala ailahteleva tilanteitten mukaan. Pinna hieman kireällä, mutta psyyke nousussa. Viimeinen rumputunti huomenna, sen jälkeen alan tosissani harrastamaan Rc-autojen parissa. Tiedossa rahan säästämistä ym.