Huomaan aika usein, että puhun ääneen, noin niinkuin yksin ollessa. Paitsi jos on jotain mielekästä tekemistä, kuten lukeminen,kirjoittaminen, siivoaminen ja muut ns. luovat toiminnat. Joskus sitä ei vain ajattele, että todella puhuu ääneen, joskus taas puhuu ääneen aivan tarkoituksen omaisesti, jopa siten, että miettii aiheen valmiiksi ja aloittaa sitten oman ääneen puhelun. Kyseessä onkin siis tapa, jolla purkaa omat ajatuksensa, koska haluaa YLLÄPITÄÄ omaa ajatusmailmaansa, tavalla jonka mieleisekseen kokee. Sitäpaitsi mielestäni on ERITTÄIN hyvä muutenkin puhua, eikä vaieta, koska jos ei osaa purkaa omia ajatuksiaan sanoin, taikka (sairauden mm.skitsofrenia ja paniikkihäiriö), ei tule ymmärretyksi, ennenkuin Lääkäri tai psykiatri, ts. koko kirjo, on tehnyt diagnoosisnsa, joka saattaa olla tietyssä vaiheessa jopa ongellmallista, ellei ole jo antanut (sairauden tai taudin) oireitten vapaasti tulla Itsestään vapaana ilmi, jolloin ollaan jo päästy siihen vvaiheeseen, että sairaus tai tauti osataan diagnisoida. Kaikkihan on kovin yksilöllistä, koska joillakin saattaa sairaus tai tauti ns."kyteä kovinkin myöhäiseen ikään. Saatttaa olla myös NIIN, ettei Ihminen ITSE OLE antanut kanssa eläjiensä tietouteen olemassa olevaa sairautta/tautia, koska on Itse ollutniin häpeissään asian suhteen tai ei OLE havainnut omaa sairauttaan. Minulla on kokemus oman taudin suhteen lyhyesti seuraava;"En antanut oikeastaan kenekään ymmärrettäväksi PMEtäni ja aloin päihteitten mm. kannabis ja alkoholin avulla "peittämään" tautiani. Ei kannattanut. Yhtä kaikki, puhun mielelläni ääneen asioista SELLAISENA, kuin ne ovat mitään kainostelematta. :)