Uneni laatu vaihtelee. Jos olen kovin väsynyt ja en saa unen päästä kiinni, alan olemaan aisti herkässätilassa, jolloin on ehdottomasti noustava istualtaan(tekemättä yhtäänmitään), sängyn reunalle ja nuokuttava niin kauan, että suorastaan pakottaudun uneen uudestaan. Toisenlainen uni tulee fyysisen rasituksen jälkeen, paitsi yleensä silloin aistini ovat jo niin kierroksilla, etten saa, kuin mikro unta, eli saatan nukahtaa noin viideksi minuuttia ja taas olen hereillä. Kolmas on jo syvä uni, josta ei "pääse" oikein millään pois. Olen niinkin syvässä unessa, etten herää, vaikka tiedän että olisi herättävä. Aivotoiminta sallii siis keholle tarvittavaa unen vajausta. Raskas ruokakin vaikuttaa unen laatuun. Yleensä vatsakäy ja näen painajaisunia, aika normaalia käsittääkseni. Yksi unen laatu ihmetyttää(ylitse muiden) minua. Kykenen ennalta ajattelemaan mitä unta näen. Hämmästyttävää, ei minulle. :)